ISLAB-konserni on vuosina 2018–2024 muodostunut hyvinvointiyhtymästä ja sen kokonaan omistamasta tytäryhtiöstä IslabVerkko Oy:stä. IslabVerkko Oy:n yhtiökokous on 22.11.2024 tehnyt päätöksen yhtiön toiminnan keskeyttämisestä 31.12.2024 alkaen toistaiseksi.
ISLAB hyvinvointiyhtymä (ISLAB laboratoriokeskus) on itsenäinen oikeustoimihenkilö, jonka kotipaikka on Kuopion kaupunki. ISLAB laboratoriokeskuksen jäseniä ovat Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueet.
ISLAB aloitti toimintansa 1.1.2008 liikelaitoskuntayhtymänä. Hyvinvointialueiden perustamisen yhteydessä diagnostiikkapalvelut oli organisoitava uudelleen hyvinvointialueilla ja niiden muodostamilla yhteistyöalueilla. Liikelaitoskuntayhtymä organisaatiomuotona ei uuden lainsäädännön mukaan ole mahdollinen useamman hyvinvointialueen omistamana, joten tilalle oli perustettava uusi yhtymä. ISLAB hyvinvointiyhtymän perussopimus tuli voimaan 1.8.2022, ja toiminta siirtyi uuteen hyvinvointiyhtymään 1.1.2023, ja samalla liikelaitoskuntayhtymä lakkautettiin.