a- Pienennä tekstiä
100 % Palauta teksti normaalikokoon
A+ Suurenna tekstiä

Jaana Mononen koki terveydenhuollon jo nuorena omaksi alakseen. Koulutuksen ja kokemuksen kertyessä ovat myös työtehtävät monimuotoistuneet. Tässä kirjoituksessaan Jaana kertoo, kuinka hän päätyi ISLABiin töihin, miten työnkuva on vuosien aikana muuttunut – ja miksi hän siitä edelleen pitää.

Oikea ajoitus ohjasi koulutukseen ja ISLABiin

Olen aina halunnut työskennellä terveydenhuoltoalalla – erityisesti pidän työssäni siitä, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Opiskelin nuorena perushoitajaksi ja vähitellen alkoi tuntua siltä, että voisin tehdä muunkinlaista työtä terveydenhuollon parissa. Kouluttauduin työn ohessa näytteenottajaksi, ja aloitin kesäsijaisena Rääkkylän terveyskeskuksen näytteenotossa. Pidin työstä ja huomasin, että Joensuussa, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun bioanalyytikkokoulutuksessa oli alkamassa viimeinen aikuiskoulutusryhmä. Laitoin hakupaperit vetämään, ja pääsin opiskelemaan bioanalytiikkaa.

Valmistuin bioanalyytikoksi vuoden 2010 joulukuussa ja pääsin saman tien ISLABille töihin. Aloitin Joensuun keskussairaalan kemian laboratoriossa määräaikaisena ja myöhemmin minut vakinaistettiin. Nykyisin teen kolmivuorotyötä ja työskentelen näytteenotossa, kemian analytiikassa ja verikeskuksessa.

Alan kehittyminen mahdollistaa osaamisen kasvattamisen

Sinä aikana, kun olen työskennellyt laboratoriossa, työ on muuttunut kiireisemmäksi. Viime vuosina korona on tuonut omia muutoksiaan jo ihan perustyöskentelyynkin. Ajan tasalla on pysyttävä esimerkiksi uusista tutkimuksista, ohjeista ja menetelmistä. Kehitys kulkee eteenpäin koko ajan nopeammin.

Työssäni pidän erityisesti siitä, että se on vaihtelevaa. Vuorotyössä vaihtelua tulee luonnostaan, ja usean työpisteen myötä jokainen päivä on omalla tavallaan erilainen. Vuorotyötä tehdessä pääsen hyödyntämään osaamistani laajemmin, koska päivystysaikana vastuualue on suurempi. Yövuorossa kolme laboratoriohoitajaa pyörittää koko laboratoriota.

Itsestään huolehtimalla pysyy vauhdissa mukana

Nopeatempoisen ja vaihtelevan työn vastapainoksi on hyvä huolehtia fyysisestä kunnosta. Harrastankin vapaa-aikanani monipuolisesti liikuntaa – esimerkiksi kahvakuulaa, kuntosalia ja hiihtoa. Teen mielelläni myös käsitöitä ja lenkkeilen koirani kanssa. Kuusi lastenlasta ovat mukana elämässä ja pitävät mummon sopivalla tavalla virkeänä.

Laboratoriohoitajan työ on monipuolista ja suosittelen ammattia muillekin. Ammattitaitoista henkilökuntaa tarvitaan, joten kannattaa lähteä rohkeasti tutustumaan tämän työn mahdollisuuksiin.